tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pyöräilystä

Pyöräilystä en ole juuri kirjoitellut - mitä siitä oikeastaan kirjoittaisi?

Vuosi jakautuu minulla kahteen kauteen pyöräilyn kannalta. Kesään ja talveen. Kumpikin kestää puoli vuotta - kausi vaihtuu loka- ja huhtikuun puolivälissä. Talvikaudella pyörä on lähinnä kulkuneuvo - kuljen pyörällä kauppaan, postiin, töihin kun niitä on, harrastuksiin jne, mutta talvisin en juurikan pyöräile vain pyöräilyn vuoksi.

Kesäkaudelle teen viikkotavoitteet. Huhtikuulle pienemmät ja siitä tavoitteet nousevat vähitellen elokuun alkuun asti ja sitten ne alkavat laskea syksyn tullen. Tämä kevät ja alkukesä on ollut yllättän hyvä: viikkotavoitteet ovat ylittyneet joka viikko, joskus enemmän joskus vähemmän, mutta kuitenkin. Vasta toissa viikolla tuli miinusta, kun olin ajatellut sunnuntaille noin 50 kilometriä ja koko päivän satoi, enkä viitsinyt sateeseen lähteä. Lenkkien keskinopeudetkin ovat olleet parempia kuin yleensä alkukesästä.

Pari viimeistä viikkoa on kuitekin poikennut alkukaudesta: keskinopeudet ovat olleet pienempiä eivätkä pitemmät pyöräilyt ole oikein innostaneet. Vähän pakkopyöräilyfiiliksillä lähdin sunnuntaina pyöräilemään viikolta puuttuvat 40 km. Yllättäen ajo sujuikin mukavasti, vauhti nousi kivaksi ja liiankin lämpimästä säästä huolimatta ajaminen tuntui mukavalta - vesipulloa vain piti täyttää pariinkin otteeseen. Kilometrejä kertyi lopulta 60 ja keskinopeuskin pysyi hyvänä loppuun asti, joskin laski 50 km:n jälkeen, koska siirryin ajamaan kaupunkialueelle.

Kesän tavoite on 4000 km. Viimeksi pääsin siihen vuonna 2009, mutta silloin kesäkauteni oli vielä 7 kk ja talvikauteni 5 kk, kun ne nykyisin ovat molemmat samanpituiset. Viime kesänä jäi hiukan alle 3000 km:n ja kaksi edellistä kesää ovat siellä päälle 3000:n mutta alle 4000:n. Luvut kuulostavat ehkä jonkun mielestä suurilta*, mutta päivämatkoiksi muutettuina ne eivät mitenkään hirveän isoja ole kuitenkaan. Jos 4000km jakaisi tasan puolen vuoden 26 viikolle, ajettavaa tulee reilu 150 km/viikko tai noin 22 km/päivä. Säät vaikuttavat kuitenkin minulla paljon pyöräilyyn - en ole todellakaan urheiluhullu, kaukana siitä, enkä lähde sateella tahallani kastumaan. Sillehän ei mitään sitten voi, että joskus kaatosade yllättää, kun olen 30 km:n päästä kotoa.

* Ainahan on kyse siitäkin, mihin vertaa. Jos käy pyörällä vain kaupassa, nämä luvut ovat suuria - mutta toisaalta on minulla tuttuja, jotka ajavat 100-200 km:n päivämatkoja, ja heihin verrattuna minä ajan vähän. 

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kaikki KYHäelmät aloitettu

Tiedoksi niille, jotka tulevat tälle sivulle KYH-sivujen kautta: Tämän bloggauksen alku on sama kuin KYHin yhteisessä blogissa, mutta kuvien jälkeen on tekstiä virkkauksen opettelustani.

KesäYÖN hullutuksessa hulluttelin yöllä ja sain puuttuvat aloitukset tehdyksi. Tässä taulukkomuodossa:


työ aloitus valmis tekotapa lanka
KYH1 Pusero 01.06.13
neule Red heart Soft
KYH2 Sukkakirjanmerkki 1 02.06.13 02.06.13 neule Kotikulta Villainen, sin + valk.
KYH3 Sukkakirjanmerkki 2 03.06.13 07.06.13 neule Kotikulta Villainen, vihr + kelt
KYH4 Astiapyyhe (tms) 04.06.13
virkkaus Bianca väri 1535
KYH5 Sukat 05.06.13
neule Novita Nalle, värit 160, 011
KYH6 Lakupekka pannulappu 08.06.13
virkkaus Impact musta + jämälankoja
KYH7 Joulupallo 1 12.06.13 12.06.13 neule jämälankoja, valk+pun.
KYH8 Kirjavat sukat 12.06.13
neule Rubin superwash väri 473
KYH9 Lakupekka pannulappu 13.06.13
virkkaus Impact + jämälankoja
KYH10 Joulupallo 2 13.06.13 17.06.13 neule jämälankoja, valk.+pun.
KYH11 Joulupallo 3 14.06.13 17.06.13 neule jämälankoja, kirjava
KYH12 Tiskirätti 16.06.13 16.06.13 neule Blend bamboo, väri 8029
KYH13 Kaulaliina 16.06.13
neule paksu jämälanka
KYH14 Pannulappu 17.06.13
virkkaus Huopanen väri 178
KYH15 Kukka 17.06.13 17.06.13 virkkaus jämälankoja, neonkelt.+ sin.
KYH16 Sukkakirjanmerkki 3 18.06.13 18.06.13 neule jämälankoja, neonkelt.+ vihr.
KYH17 Porkkana 18.06.13
virkkaus Red heart Bella, oranssi
KYH18 Neonpallo reppuun 20.06.13
virkkaus jämälanka, neon
KYH19 Tyttöpupu 20.06.13
virkkaus jämälankoja
KYH20 Poikapupu 20.06.13
virkkaus jämälankoja
KYH21 Pääsiäismuna 1 20.06.13 21.06.13 virkkaus jämälankoja
KYH22 Pääsiäismuna 2 21.06.13
virkkaus jämälankoja


Tällä hetkellä on siis 22 aloitusta, joista 9 on valmistunut ja 13 on kesken. Erittäin yllättävää itselleni on se, että tasan puolet aloituksista on neuleita ja puolet virkkausta. Tätä ennen kun en ole virkannut muistaakseni muuta kuin isoäidin neliöitä.


Valmiit työt. Vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas:  Joulupallot KYH7, KYH10, KYH11, tiskirätti KYH12, sukkakirjanmerkit KYH16, KYH3, KYH2, Kukka KYH15, pääsiäismuna KYH21.

Keskeneräiset neuleet: pusero KYH1, sukat KYH5, raitasukat KYH8, kaulahuivi KYH13.

Keskeneräiset virkkaukset: astiapyyhe (tms) KYH4,  sen päällä kaksi palloa tyttöpupu KYH19 ja poikapupu KYH20,  pannulappu (huovutetaan lopuksi) KYH14, porkkana KYH17, pääsiäismuna KYH 22, neonkeltainen pallo KYH18, Lakupekka-pannulaput KYH6 ja KYH9.
Joitakin valmiita kyhäelmiä olen kommentoinut jo aikaisemmin.

Käsityöblogeja selatessani amigurumit alkoivat houkuttaa - en ole koskaan ennen niitä edes kokeillut, mutta kuvia ja kirjoja aiheesta olen toki nähnyt ja ihastellut. Lakupekka-pannulapuissa jo virkkasin ympyrää - mutta tein perinteisen aloituksen, jolloin keskelle jää reikä. Lisäyksetkään eivät taatusti tulleet aivan kohdalleen, eivätkä silmukkamäärät olleet joka kerroksen lopussa oikein. Tasasin niitä sitten seuraavilla kierroksilla.

Kukan teossa yritin useaan kertaan tehdä taikarengas-aloitusta, mutta lopulta aloitin senkin perinteisesti virkkaamalla ketjusilmukoita ja yhdistämällä ne ympyräksi, jonka ympärille seuraava kerros virkataan. Kukan lehtiä tehdessä pääsin harjoittelemaan kaikkia silmukoita: vuorotellen tehtiin piilosilmukka, kiinteä silmukka, puolipylväs, pylväs ja pitkä pylväs.

Myös porkkana olisi ohjeen mukaan pitänyt aloittaa taikarenkaalla, mutta vieläkään en saanut sitä onnistumaan, vaikka useasta ohjeesta luin ja katsoin kuvia, miten se tehdään. Onnistuin kuitenkin kukkaa tehdessä pitämään lisäykset kerroksittain oikeina ja päätin kokeilla pallon tekemistä.

Kun eilen illalla etsin pallolle ohjetta, löysin linkin videoon, jossa näytetään taikarenkaan tekeminen. Kovin paljon puheesta ymmärtänyt, mutta näin, miten koukku liikkuu. Videolta näkeminen selvensi asiaa enemmän kuin piirrosten tai valokuvien nuolet. Pari harjoitusta - ja ta-daa: taikarengas onnistui, lankaa kiristämällä silmukat supistuivat ympyräksi. Vielä pari harjoitusta ja rengas oli tasainen. Niinpä sitten viimeiset viisi kyhäelmää ovat kaikki palloon perustuvia: neonkeltainen pallo reppuun roikkumaan (mihin sen kukan nyt sijoitan, kun sen piti roikkua repussa???), kaksi pupua (joiden päät tein valmiiksi ja ne ovat pallon muotoiset!) ja kaksi pääsiäismunaa pätkälankakeristä. Siinähän se yö kuluikin... mutta ilman tätä hullutusta en olisi varmaan opetellut amigurumien tekoa, ainakaan vielä.

KesäYÖN hullutus

Ei tuo kesäYÖN hullutus ole hullumpi nimi tälle hullutukselle. Kesäyöhän tässä kuluu - tai kaipa pitäisi puhua monikossa: kesäyöthän tässä kuluvat. Viisi viimeistä aloitusta olen tänä yönä saanut aikaan - ja yhden niistä valmiiksi asti. Nyt on siis 9 valmista ja 13 keskeneräistä. Enkä kyllä totisesti olisi uskonut kolme viikkoa sitten, että neuleet ja virkkuut jakautuvat tasan, mutta niin vain kävi: molempia on 11. Kuvittelin virkkaavani yhden tai kaksi työtä ja "ilman muuta" neulovani loput. Ja iloisesti KESÄöinä ja -päivinä neulon ja virkkaan joulupalloja ja pääsiäismunia...

Kello on kohta puoli neljä. Taidanpa mennä nukkumaan ja kuvata kyhäilyni huomenna - tai siis tänään, mutta nukkumisen jälkeen.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kyhäilyjen väliakatietoa

Hullu tunne. On tämä oikeasti hullutus. Yleensä pyrkii saamaan käsityöt valmiiksi - nyt pitää olla tekemättä keskeneräisiä, jotta ehtii aloittaa uusia. No, kohta pääsee sitten tekemään niitä aloitettuja. Olen tässä välissä jo ehtinyt miettiä, että heinäkuun jälkeen en "enää ikinä" neulo tai virkkaa... ja samalla odotan jo pääseväni jatkamaan isoäidin neliöitä peittoa varten. Se ei ole KYH-projekti, koska se on ollut kesken jo kauan. Teen sitä hitaasti, mutta varmasti.

Noiden pienten töiden väkertäminen on yllättävän hidasta. Aikaa vie se, kun virkkaustyöt alkavat sillä, että tarkistan jostain, miten eri töissä tarvittavat silmukat tehdään. Kukkakoriste oli sikäli hyvää harjoittelua, että siihen tuli monenlaisia silmukoita - ja kaikki moneen kertaan. Aikaa vie myös se, että monet pienet työt olen joutunut tekemään kahteen tai kolmeen kertaan - en tietenkään alusta loppuun, vaan pätkä kerrallaan tehnyt, purkanut, lukenut ohjetta uudestaan ja kokeillut taas. Kyllä puseron tekeminen on leikkiä näihin näpertelyihin verrattuna. Senkun vain neuloo oikeita silmukoita pyöräpuikoilla helmasta kainaloon asti. Ei tarvitse laskea, kaventaa, lisätä, vaihtaa puikkoa, tarkistaa että puikon vaihdossa silmukat ovat sopivan kireät, ei ongelmia kirjoneuleiden langanjuoksujen kanssa... Puserossa vasta hihoissa ja yläosan raglan-kavennuksissa joutuu vähän laskemaan, kun taas monissa pienissä töissä ei muuta ehdi tehdäkään.

Olen tällä hetkellä yhden aloituksen jäljessä aikataulusta. Ja pari työtä epäilyttää - mahtaako niistä tulla mitään. Yhtä aloitusta olen väkertänyt jo 18 päivää - no, en joka päivä, mutta vieläkään en ole keksinyt, miten sen työn toteutan. Valmiin työn näen kyllä silmissäni - mutta epäselvää on, miten siihen pääsen. Sitä työtä en laske mukaan ellen saa sitä myös valmiiksi ennen lauantaita. En ota riskiä, että koko homma kaatuu siihen, että yksi työ on mahdoton toteuttaa...

Joulupallojen ohjetta olen hiukan soveltanut - ensimmäinen pallo on tehty ohjeen mukaan ja kaksi muuta hiukan muutellen. Kirjanmerkkisukat olen tehnyt soveltaen sukan perusohjetta, joka on Nalle-langan vyötteessä. Silmukoita tein 16 ja laskin kaikki silmukkamäärät isomman sukan ohjeen perusteella. Nauhat olen palmikoinut eli letittänyt. Tiskirätti on bambulangasta aina-oikeaa kulmasta kulmaan. Epäsiistin näköisten reunojen takia virkkasin vielä kiinteitä silmukoita koko rätin ympäri. Kukan ohje löytyi netistä (en löydä sitä enää), mutta en osannut tehdä sitä ohjeen mukaan, joten sovelsin ohjetta. Tiskirättiä lukuun ottamatta kaikki valmiit työt on tehty jämälangoista.

Valmiit työt (8): kolme joulupalloa, tiskirätti, virkattu kukka ja kolme sukkakirjanmerkkiä.

Keskeneräiset aloitetut (8): pusero,  patalappu Huopasesta, kahdet sukat (kirjavat ja siniset) , kaksi Lakupekka -patalappua, virkattu pyyhe tai rätti ja paksusta langasta kaulaliina. Tänään aloitettu porkkana-amigurumi puuttuu kuvasta.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kuvia Kiskokabinetista







Kuvia Pukstaavin Kiljuset-näyttelystä



















Kuvia Pukstaavista











Sastamala

Kahdeksan hengen bookcrossing-porukka vietti kesäisen päivän Sastamalan Vammalassa lauantaina 15.6. Kahdella autolla siirryimme Tampereen linja-autoasemalta Vammalaan - toinen auto lyhintä tietä ja toinen hiukan mutkan kautta navigaattoria totellen, vaikka lyhimmän reitin tien numero olikin tiedossa ja eri kuin navigaattorin ehdottaman reitin... Mutta perille Pukstaaviin ehdittiin jotakuinkin sen aukeamisaikaan kuitenkin.

Pukstaavissa olisi voinut viettää vaikka koko päivän. Toki siellä oli paljon tuttua asiaa, mutta paljon oli uuttakin. Ja vaikka kirjansidonta, kirjapainotoiminta ja kirjallisuushistoria onkin jonkin verran tuttua luennoilta, kurssikirjoista tai muualta, niin kertaushan on opintojen äiti.

Pukstaavin ensimmäisessä huoneessa esiteltiin kirjansidontaa. Seinällä oli erilaisia kansimateriaaleja ja malleja erilaisista sidoksista ja selän pyöristyksistä. Vitriinien alalaidassa oli sidonnan eri työvaiheita, mm. paperien taittelu, vihkojen ompelu, selän pyöristys, kansipahvien leikkaus ja päällystäminen, kansitus.




Kirjojen myynnin ja lainauksen yhteydessä mainittiin myös bookcrossing yhtenä kirjojen modernina kierrätystapana. Siihenhän piti toki jättää bc-kirjoja...



Pukstaavin kahvilassa nautimme aamupäiväkahvit (tai kahvin korvikkeet) ennen kuin lähdimme tutustumaan Kiljusiin.



Pukstaavista siirryimme naapuriin Herra Hakkaraisen talossa olevaan kauppaan.


Kirjakellari oli yksi retkemme sovituista kohteista, mutta matkalla sinne poikkesimme lankakauppaan Silmu & solmu. Kuinkas sattuikaan - retkipäivämme oli myös kansainvälinen julkisen neulomisen päivä - KIP Knitting in Public. Pihalla ei kukaan istunut neulomassa, mutta kaupassa sisällä istui paikallinen käsityömiittaajien porukka. Meidät kutsuttiin kahville, jonka kanssa saimme maistella neljää (!) erilaista juustokakkua - toinen toistaan parempia. Vai voiko niitä asettaa paremmuusjärjestykseen?


Minulla oli repussa oma virkkaustyöni, joten virkkasin hetken sitä. Muut porukkamme jäsenet saivat tehdä kukin osansa neulemiittaajien yhteiseen neuleeseen.


Kirjakellari on laajasti tunnettu kirjakauppa, jonne oli ilman muuta pakko poiketa. Valitettavasti lauantaisin kaupat menevät kiinni melko aikaisin, joten käsityökaupassa viettämämme mukavan hetken vuoksi kirjakaupalle jäi aikaa "vain" noin puoli tuntia. Itse en löytänyt puutelistallani olevia kirjoja kaupan poistohyllyistä tai divariosastosta, mutta yksi ja toinen taisi poistua kassan kautta.



Lounasta söimme Liekorannassa. Ruoka oli hyvää - suurin osa valitsi seisovan pöydän, jonka salaattipöytä oli runsas. Myös joidenkin valitsemat tofuhampurilaisannokset näyttivät hyviltä.

Kotimatkalla molemmat autokunnat taisivat ajaa muutaman patsaan kautta. Suomalaisilla bookcrossareilla on jo toisena kesänä patsasvapautushaaste eli kirjoja jätetään löydettäväksi patsaiden juurelle (tai syliin tai kainaloon tai...) Kirjaston lähellä Uittomiehen kosinta -patsaalla kävivät molemmat autokunnat, koska meidän tullessamme sinne patsaalla oli jo kaksi kirjaa ja me jätimme sinne kaksi lisää.


Kirjaston edessä oli toinenkin patsas, jonne tietysti myös jätimme kirjat. Patsaassa on kirja, jossa lukee "Kirja täyttää lukijan mielen".


Myös Akseli Gallen-Kallela sai huomiinsa pari kirjaa.





Meidän autokuntamme poikkesi vielä kotimatkalla Kiskokabinetissa Marskin salonkivaunua katsomassa - ja tokihan sinnekin muutama kirja jäi.




Kiljusten banderolleja kuvatessa sanoin, että taitaa tältä retkeltä tulla satakunta valokuvaa... No, 96 niitä kertyi, joten aivan kaikkia kuvia en esittele. Lisää kuvia kolmessa seuraavassa päivityksessä:
Kuvia Pukstaavista
Kuvia Kiljuset-näyttelystä
Kuvia Kiskokabinetista