sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Tiedän mitä tein tänä kesänä


KYH eli kesäyön hullutus on - jos joku ei vielä tiedä - käsityöhullutus: kesäkuun ensimmäisestä päivästä juhannukseen asti aloitetaan joka päivä uusi neule tai virkkaus ja ne tehdään heinäkuun loppuun mennessä valmiiksi. Tänä vuonna käsitöitä tuona aikana piti siis aloittaa 22. Näitä siis tein tänä kesänä.

Viimeiseksi sain valmiiksi kaksi amigurumipupua. Pupujen osien tekemisessä meni aikaa - esim. käsiin ja jalkoihin tehtiin viisi silmukkaa kiristettäväksi aloitusrenkaaksi ja sen jälkeen virkattiin kolme kerrosta lisäämättä silmukoita. Niin pieniä osia oli vaikea virkata - tuntui että koko työ katoaa sormien väliin. Tänään ne lopulta olivat kuitenkin enää kokoamista vaille valmiit.


Kaikki KYHäilyni:

KYH 1: pusero. Malli on oma. Ihastuin pohjalangan väriin kaupassa. Miksi puseron hihojen pitäisi olla samanlaiset? :) Hihat muuten ovat ihan normaalipituiset - ne on vain taitettu tuossa niin, että näyttävät lyhyiltä. Alunperin tein raitojen tilalle hihaan vinoneliökuvion, mutta tajusin, että en jaksa sitä kuviota tehdä yläosaan, joten purin jo tekemäni kuvion ja neuloin raidat tilalle. Raitojen yläpuolisen osan purin ja tein uudestaan kai pariin kertaan, ennen kuin sain vähennettyä riittävän paljon silmukoita. Pusero on tehty yhtenä kappaleena alhaalta kainaloihin, hihat on yhdistetty vartalo-osaan ja yläosassa on tehty raglankavennukset alusta raitoihin asti joka toisella kerroksella ja raidoista ylöspäin joka kerroksella.

KYH2, KYH3, KYH16 ja ylimääräinen: sukkakirjanmerkit olen tehnyt perussukan ohjeella, mutta 16 silmukalla. (Nyt vasta huomaan, että alimmat kirjanmerkit eivät näy kokonaan, mutta en viitsi ottaa enää uutta kuvaa.)

KYH4, KYH12, KYH14: Näin Lankamaailmassa vihreästä Biancasta pylväillä virkatun liinan tai pyyhkeen, ja ostin sinistä Biancaa samaan tarkoitukseen. Kyllä tuo astiapyyhkeenä toimii. Bamburättiin olen jo ihastunut edellisen sellaisen tehtyäni, joten tein toisenkin. Pannulappu on Huopasta ja se on pesukoneessa käynnin jälkeen tiivis ja paksu - oikein sopiva tehtäväänsä. Ohje löytyi Novitalta.

KYH7, KYH10, KYH11, KYH15, KYH18, KYH21,KYH22: Neulottuja joulupalloja, virkatut neonpallo ja pääsiäismunat sekä pieni kukka, joka toimi lähinnä harjoituksena ennen pallojen ja amigurumien aloittamista. Virikkeitä on poimittu usealta sivulta, mm. http://garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=0&d_id=515&lang=fi, http://www.hs.fi/juttusarja/koti/artikkeli/Perusohje/1135269852273, http://elina.puohiniemi.fi/uploads/elinapvirkkuuohjeet/elinap-virkkuuohje20121101ll.pdf ja jostain muualtakin - en enää löydä kaikkia sivuja.

 
KYH13: bookcrossing-kaverilta saadusta lankakassista löytyi paksua pörröistä lankaa, joka tahtoi tulla kaulaliinaksi. Värit eivät ole omiani, enkä juuri käytä kaulaliinoja, joten tämä luultavasti päätyy lämmittämään jonkun muun kaulaa. Neulemallin nappasin täältä, vaikka rengashuivia en tehnytkään. 

KYH6, KYH9: Lakupekka ja sen pikkuveli? Ensimmäiseen Lakupekkaan tuli yksi kerros liian vähän, mutta eipä se juuri haittaa. Malli on Touhumaa-blogista.

KYH5, KYH8: Tennistossun näköisen sukan idea löytyi netistä. Perusohje oli Novitan sivulla, muitakin versioita katsoin mm. joistakin blogeista, mutta oma versioni on sovellus löytämistäni ohjeista. Jos olisin löytänyt tämän ajoissa, olisin tehnyt virkatut tossut näiden sijaan. Kirjaviin sukkiin tein taitetun reunan - neuloin 7 krs oikeaa, yhden krs:n nurjaa ja taas 7 krs oikeaa ja sitten neuloin aloitusreunan yhteen seuraavan kerroksen kanssa. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa tiimalasikantapäätä. Se oli toisaalta helpompi tehdä kuin perinteinen (ei tarvinnut poimia silmukoita!), mutta ensimmäisellä kerralla oli vaikea saada molemmat reunat yhtä kireiksi. En osannut ottaa huomioon sitä, että tiimalasikantapää on matalampi, joten sukille olisi voinut tehdä pitemmät varret. Kyllä nuo silti sisätossuina toimivat. Tiimalasikantapään tein Ullan ohjeen mukaan.

KYH17, KYH19, KYH20 Päätin kokeilla amigurumien tekemistä ja yritin etsiä helppoa ohjetta. Porkkana houkutti, kun näin sen kuvahaun osumissa. Porkkanan ohje on täällä. Lainasin kirjastosta myös kirjan, josta tuo ohje on skannattu. Teki mieli kokeilla myös jotakin eläinhahmoa ja pääsiäispuput näyttivät mukavilta. Pupujen ohje on toinenkerros-blogista, jossa on myös hyviä ohjeita amigurumien tekemiseen. Tähän kuvaan keksin myös tekstin jo kauan ennen kuin puput olivat valmiita.



Taulukko kyhäilyistäni:


työ aloitus valmis tekotapa lanka
KYH1 Pusero 01.06. 24.07. neule Red heart Soft, värit
KYH2 Sukkakirjanmerkki 1 02.06. 02.06. neule Kotikulta Villainen, sin + valk.
KYH3 Sukkakirjanmerkki 2 03.06. 07.06. neule Kotikulta Villainen, vihr + kelt
KYH4 Astiapyyhe 04.06. 27.06. virkkaus Bianca väri 1535
KYH5 Sukat 05.06. 05.07. neule Novita Nalle, värit 160, 011
KYH6 Lakupekka pannulappu 08.06. 21.07. virkkaus Impact + jämälankoja
KYH7 Joulupallo 1 12.06. 12.06. neule jämälankoja, valk+pun.
KYH8 Kirjavat sukat 12.06. 25.07. neule Rubin superwash väri 473
KYH9 Lakupekka pannulappu 13.06. 21.07. virkkaus Impact + jämälankoja
KYH10 Joulupallo 2 13.06. 17.06. neule jämälankoja, valk.+pun.
KYH11 Joulupallo 3 14.06. 17.06. neule jämälankoja, kirjava
KYH12 Tiskirätti 16.06. 16.06. neule Blend bamboo, väri 8029
KYH13 Kaulaliina 16.06. 25.06. neule paksu jämälanka
KYH14 Pannulappu 17.06. 23.06. virkkaus Huopanen väri 178
KYH15 Kukka 17.06. 17.06. virkkaus jämälankoja, neonkelt.+ sin.
KYH16 Sukkakirjanmerkki 3 18.06. 18.06. neule jämälankoja, neonkelt.+ vihr.
KYH17 Porkkana 18.06. 26.06. virkkaus Red heart Bella, oranssi
KYH18 Neonpallo reppuun 20.06. 22.06. virkkaus jämälanka, neon
KYH19 Tyttöpupu 20.06. 27.07. virkkaus Kotikulta Villainen + jämälankaa
KYH20 Poikapupu 20.06. 27.07. virkkaus Kotikulta Villainen
KYH21 Pääsiäismuna 1 20.06. 21.06. virkkaus jämälankoja
KYH22 Pääsiäismuna 2 21.06. 21.06. virkkaus jämälankoja
ylim. Sukkakirjanmerkki 4 18.06. 18.06. neule jämälankoja

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kuvablogi Jokioisten museorautatieltä




Jokunen Forssan seudulla asuva/lomaileva bookcrossari ehdotti miittipaikaksi Jokioisten museorautatietä ja Minkiön asemaa. Paikka kiinnosti muitakin, joten miittiin kokoontui lopulta tusinan verran osallistujia ainakin Tampereelta, Turusta, Keravalta ja Lahdesta lähiseudun lisäksi. Tapaaminen on sovittu Minkiön asemalle klo 14.10, ja matkasimme 14.25 junalla Jokioisten asemalle ja takaisin, minkä jälkeen valtasimme aseman pihamaalla ison pöydän ja muutaman tuolin naapuripöydistäkin sekä levitimme kirjakasamme. Kirjat vaihtoivat omistajaa, mutta jäi niitä asemallekin - ja myös junaan ja Jokioisten asemalle ja ilmeisesti myös ainakin Forssaan ja Humppilaan. Joku oli kuullut asemamiehen ja konduktöörin ihmettelevän, mistä noita kirjoja oikein on tullut...


Jotkut olivat varanneet mukaan juna-aiheisia kirjoja.

Matkustimme Minkiöstä Jokioisiin kolmannen luokan avovaunussa.

Jokioisten asema

Jokioisten asemalla
Jokioisten asemalla juna kääntyi: veturi irrotettiin ja siirrettiin radan päähän vaihteiden toiselle puolelle. 

Veturi ajettiin junan ohi sen toiseen päähän.

Junan toisessa päässä taas ajettiin veturi vaihteen ohi ja vaihdetta käytiin käsin kääntämässä.


Asemamies seuraa veturin siirtämistä -

samoin konduktööri.

Aseman kello soi kolme kertaa ja silloin se juna lähti...

Paluumatkalla valitsimme salonkivaunun.

 


Hyllyillä oli vanhoja matkalaukkuja.

Ennen tehtiin käyttöesineetkin kauniiksi.


Postivaunussa oli vanhoja postisäkkejä.

Postivaunusta löytyi myös vanhoja lehtiä.

Minkiön aseman junanlähettäjällä oli liput.

Kolmannen luoka avovaunu.

Postivaunu.

Minkiön aseman seinällä oli postilaatikko, aikataulu ja mainoksia.

Myös asemakahvilan seinät olivat täynnä vanhoja mainoksia, julisteita ja rautateihin liittyviä kylttejä.






Veturihallissa yhden veturin polttoainekasa

Toisessa hallissa kunnostetaan vanhoja vaunuja ja vetureita.



Kirjoja, limsaa ja kahvia.


Patsashaasteen tuomarin päätöksellä tämän aseman pienet puutarhakoristeet lasketaan patsaiksi...

joten niiden ympärille kasaantui kirjoja.

Vielä linkki Jokioisten museorautatien sivuille.


(Ps. Oli muuten *** työ saada kaikkien kuvien välille samankokoiset välit. Sen verran html-kieltä osaan, että niitä sain tarpeen mukaan lisättyä ja poistettua, mutta se ei onnistunut ilman että käsittelin suoraan html-koodia.)

maanantai 22. heinäkuuta 2013

KYHin loppurutistus (tai -na)

Pusero olisi jo valmis, jos en olisi joutunut purkamaan n kertaa... Teen puseroa ilman ohjetta - samalla perusmallilla, jolla olen tehnyt puseroita itselleni ennenkin. Lanka ja puikot olivat tällä kertaa paksumpia kuin ennen, ja laskelmani raglankavennuksista ei oikein toimi. Silmukoita on kaula-aukon lähestyessä liikaa. Nyt on pohdinnassa, miten siististi pääsisin eroon ylimääräisistä silmukoista. Harkinnassa mm. ohuemmat puikot tai jollain kerroksella joka viidennen silmukan kaventaminen raglanin lisäksi. Leikin myös ajatuksella alempaa alkavasta resorista pienemmillä puikoilla, kun resori vetäytyisi suppuun, mutta en tiedä, toimisiko se kuitenkaan. 

Lakupekka-patalaput valmistuivat tänään. Havaitsin jo toista tehdessäni, että ensimmäisestä puuttui yksi kerros, mutta en alkanut enää purkaa sitä, kun "kiharatkin" oli jo tehtynä. Nyt minulla sitten taitaa olla Laku-Pekka ja sen pikkuveli. Mutta siis kaksi työtä valmistunut! (Laku-Pekkojen malli on Touhumaa-blogista.)

Kesken on vielä yhdet sukatkin. Yksi sukka on valmis. Tein elämäni ensimmäistä kertaa tiimalasikantapään, ja työtapana se tuntui mukavalta. Eniten neulomisessa inhoan silmukoiden poimimista - tiimalasikantapäässä ei tarvitse poimia silmukoita kantalapun reunasta, toisin kuin perinteisessä kantapäässä. Tiimalasin ohjeessa neuvottiin kiristämään reunasilmukat kunnolla - toisella puolella sainkin ne kiristettyä ehkä vähän liiankin hyvin mutta toisella en ihan tarpeeksi. Lisäksi tiimalasikantapää on matalampi kuin perinteinen kantapää, mitä en ottanut huomioon, ja sukka on aika matala. Olen tässä pohtinut, teenkö silti sille suoraan parin vai ehdinkö tehdä vielä kaksi sukkaa. Nyt näyttää siltä, että teen tuolle samanlaisen parin. Nuo menevät melkein enemmän tossun kuin sukan puolelle, mutta aika usein pidän lattian kylmyyden takia sukkia, joten tossumaiset sukat ovat ihan ok.

Tänä iltana olen taistellut pupujen kanssa. Päät tein jo ennen juhannusta, vartalot valmistuivat koko lailla helposti - mutta korvat, kädet ja jalat ovat niin pieniä osia, että melkoista taistelua tämä on ollut. Jokohan olisin valmis sanomaan, että tämän kuun jälkeen en virkkaa enää ikinä... Mutta neljästä korvasta on nyt kaksi valmiina. Tosin ne ovat eri kokoiset. Jospa onnistuisin tekemään molemmille vielä samankokoiset parit, niin kumpikin pupu saisi kaksi samankokoista korvaa, mutta toisen pupun korvat olisivat isommat kuin toisen. Mieluummin niin kuin neljä erikokoista korvaa. Jalkoja ja käsiä tarvitaan yhteensä kahdeksan. Huoh. No, ainakin ne oppii tekemään, kun ensin saa sen ensimmäisen aikaiseksi.

Vaikeimmat työt ovat siis kesken - mutta kyllä alan silti uskoa, että nämä kaikki tästä valmistuvat. Mistään projektista ei ole sinänsä paljon jäljellä, kunhan vain keksin, miten sen vähäisen puuttuvan teen.


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kyhäilyjä taas

Pikkuhiljaa olen kyhäillyt - lähes joka päivä neulonut ainakin muutaman kerroksen jotakin työtä. Hyvänä kaverina ovat olleet kirjastosta lainatut DVD:t. Kirjoja olen sen sijaan tainnut lukea sekä kesä- että alkaneessa heinäkuussa vähemmän kuin koskaan ennen kuukauden aikana. Kesäkuussa luin kuukaudessa saman verran kirjoja kuin yleensä viikossa. Toisaalta olen tainnut katsoa elokuvia yhtä paljon 1,5 kuukaudessa kuin yleensä koko vuoden aikana...

Viime KYH-raportissani olin saanut valmiiksi 9 työtä, kesken oli 13. Nyt valmiita on 16 ja kesken siis 6. Viime raportin jälkeen ovat valmistuneet puna-oranssi kaulaliina, tennarisukat, sinisenkirjava pyyhe (tai sen tapainen), neonkeltainen pallo, toinen pääsiäismuna, amigurumiporkkana sekä pannulappu Huopasesta.


En ole ennen tehnyt mitään Huopasesta ja hiukan jännitti, millainen se on pesukoneessa käynnin jälkeen. Alla kuva virkatusta pannulapusta ennen huovutusta koneessa. Virkkuukoukku on mittatikkuna sekä ennen että jälkeen huovutuksen pannulapun päällä. Tuskinpa tämä jää ainoaksi työkseni Huopanen-langasta - isolla koukulla oli nopea virkata ja huopuminen onnistui koneessa hyvin.



Suurin keskeneräinen työ on pusero, jonka alaosa ja toinen hiha ovat valmiina. Toista hihaa olen aloittanut. Yhdistämisen jälkeen neulon puseron yhtenä kappaleena loppuun ja teen raglankavennukset.



Puseron lisäksi kesken on yksi sukkapari, kaksi pannulappua ja kaksi amigurumipupua. Sukat neulon kirjavasta langasta ja mahdollisesti kokeilen ensimmäistä kertaa tiimalasikantapäätä.